Elefantit

RV 16+5. Kello 05:00. En saa enää unta, vaan nousen ja neulon vauvalle ruman villasukan. Aamiaiseksi on kulhollinen jäätelöä, sillä annoskoon kanssa on syytä liioitella, koska sen joutuu kuitenkin jakamaan kissan kanssa.

Olen aloittanut vauvatavaroiden haalimisen kaikesta epäoleellisesta, kuten itsekudotuista rumista villasukista, sekä vaatteista ja leluista, joiden käytännöllisyydestä en tiedä mitään, mutta jotka ovat vaan olleet niin söpöjä, että on ollut pakko saada. Aviomieheni totesi vaatekasaa katsoessaan, että näähän on kaikki poikien värisiä. No niinpä olivatkin. En ollut tietoisesti asiaa ostoksia tehdessäni ajatellut, mutta kai minä jollain tasolla kuvittelen saavani pojan, vaikka en edes tiedä, mihin perustaisin kuvitelmani, sillä mitään oikeaa tietoa asiasta ei ole.

Äsken hain postista tilaamiani Rätt Start-pinnasängynlakanoita. (Olisi ehkä hyvä hankkia myös se pinnasänky tai edes patja siihen, mutta hei, eihän tällaisia nyt voi vastustaa?) Samassa paketissa tuli luomupuuvillasta valmistettu masutuubi. En ole vielä päässyt kokeilemaan sitä kunnolla käytännössä, mutta se vaikuttaa kyllä hyvältä päällä (tosin vielä vähän isolta) ja muutenkin kätevältä.

First world problems

RV 16+0. Edelleen oksettaa. Taustalla soi Jenni Vartiaisen uusin levy ja kissa nukkuu minun sylissäni.

Olen odottanut jo pitkään, että saisin jotain ruoka-aineisiin kohdistuvia mielitekoja, että pystyisin syömään jotain muuta kuin mandariineja ja pussikeittoa, ja eilen, omaksi hämmästyksekseni, mun teki mieli Pringlesejä. Ei todella mikään terveellinen mieliteko, mutta sallin sen itselleni ihan vain siitä hyvästä, että kaksi ja puoli kuukautta on aika pitkä aika elää mandariineilla ja pussikeitolla. Parista sipsistä tuskin kärsitään kamalasti kumpikaan, en minä eikä sikiö. Muutenkaan en vielä paina läheskään sen verran, mitä painoin ennen raskautta, vaikka mahaa alkaa jo olla. Tulee varmaan sanomista parin viikon päästä neuvolassa, vaikka ei kai sen painon tässä vaiheessa vielä kamalasti olisi pitänytkään nousta, kun en kuitenkaan ole alipainoinen.

Masukuva. Luin vauvakirjasta, että sikiö on tällä viikolla n. 16 cm koko pituudeltaan. Ihan hurjan iso jo!


Huomasimme eilen iloksemme, että taloyhtiömme pihalle on ilmestynyt suuri jätelava, jonne asukkaat saavat viedä omia turhia tavaroitaan. Tyhjensin heti innoissani kaksi rumaa liinavaatekaappia, joista olemme haaveilleet pääsevämme eroon. Mieheni saa purkaa ne ja kantaa pois. Nyt on sitten taas lattiat täynnä laatikoita, juuri kun viime viikonloppuna sain kirjat lattioilta hyllyihin. Tosin tämä on myös hyvä asia. Nyt nuo liinavaatteet on helppo käydä läpi ja heittää turhia pois tai laittaa uusiokäyttöön (eli pilkkoa siivousräteiksi...).

Viikonlopun projektit

Aamun tunnit. Kello 06:00. Näen unta, että astun käärmeen pesään, herään, enkä saa enää unta, koska oksettaa. Yritän unohtaa pahoinvoinnin ja jatkaa nukkumista, mutta peli on jo menetetty. Saatuani alas vähän maitorahkaa kuvittelen, että olo alkaa helpottaa, kunnes annan myös kissalle aamiaista, mikä on tietysti virhe. Kissanruuan haju saa minut oksentamaan. Tyypillinen aamu. Kuvittelin, että viikolla 16. pahoinvointi olisi jo takana, mutta eipä ole. Onneksi se on jo huomattavasti vähemmän lamauttavaa kuin aiemmin.

Viikonloppuna saatiin kuitenkin remonttia taas eteenpäin. Aviomieheni vaihtoi tulevaan lastenhuoneeseen lattian, minkä seurauksena lattiaprojekti alkaa jo olla voiton puolella. Koko asunnosta on nyt vanha parketti revitty irti ja tilalle laitettu uusi, valoisampi, siistimpi ja ihana laminaatti. Enää puuttuu listat ja lattiat ovat valmiit. Tuntuu hyvältä, kun isotöisin ja pölyisin(!) osuus remontista alkaa olla takana.


Oma projektini oli saada kirjat lattioilta kirjahyllyyn. Niinpä päädyin IKEAan (neljän miljoonan muun kanssa) ja ostin kaksi mustaa, isoa kirjahyllyä. Sain koottua vasta toisen, mutta olen jo erittäin tyytyväinen hankintaani! Meillä oli lapsuudenkodissa kirjahyllyjä vähän joka seinällä, joten kirjahyllyt tekevät mielestäni kodista kodin näköisen.

Nyt yritän vielä kasata sen toisen hyllyn ennen töihin lähtöä. Aikaa kaksi tuntia ja 37 minuuttia.



(PS. En kasannut. Nukuin päiväunet.)

Minä täällä, hei!

Elämäni ensimmäinen blogimerkintä. Pesukone pyörittää parhaillaan vauvanvaatteita, jotka löysin eilen kirpputorilta. Tulevassa makuuhuoneessamme on kirjahylly osiin purettuna odottamassa toista maalikerrosta. Työvuoron alkuun on aikaa tunti ja 58 minuuttia, ja mulle on vielä vähän mysteeri, miten kenelläkään on aikaa pitää blogia.

Olen vasta muutama viikko sitten alkanut ylipäätään edes lukea blogeja. Ja koukkuun tietysti jäin. Olen etsinyt lähinnä sellaisia raskausajan blogeja, joissa kirjoittajan laskettuaika on lähellä omaani, ja voi sitä lohdun määrää, kun olen huomannut, että muutkin heräävät keskellä yötä syömään pahaan oloonsa, siivoavat hysteerisenä kotia, kun kaikki muka haisee, tai muuten vain haluaisivat jäädä kotiin nukkumaan ainakin synnytykseen asti, tai mieluiten sen yli. No, ilmoittaudun kerhoon, täällä on yksi lisää! Lisäksi, vaikka vauva on meillä tarkoituksella tehty, suunniteltu elämänmuutos, se ei silti tarkoita, etteikö tuleva toisinaan kauhistuttaisi minua. Eniten se, että nyt kun ollaan saatu se minun vatsani sisälle, täytyy se vielä saada ulos sieltä, toisin sanoen synnyttää (hirveää, kamalaa ja hyi). Ja se, että olemme aviomieheni kanssa olleet kahdestaan suorastaan ällöttävän onnellisia, ja nyt ei enää ikinä olla vaan me, vaan vanhemmat. Siitä huolimatta minulla on kuitenkin nyt, raskausviikolla 15+0, kova luottamus siihen, että hyvä tästä tulee.

Remontin tosin piti olla valmis jo ainakin puoli vuotta sitten.