Raskaus muuttaa kehoa

Näen unta, että alan vuotaa hirveästi verta, ja herään siihen. Kaksi kertaa. Kummallakaan kertaa verta ei ole missään. Kolmannen kerran nukahdettuani vatsani putoaa unessa ja hajoaa kuten vesi-ilmapallot. Herään taas ja huolestun jo tosissani, että kehoni yrittää sanoa minulle, ettei lapsellani ole kaikki kunnossa.
Noustuani huomaan, että olen yöllä purrut huuleni auki. Verenmaku suussa selittänee veriunet. Huvittaa vähän, mutta koko päivän kuitenkin seuraan  vauvan liikkeitä erityisellä tarkkaavaisuudella. Kaikki kunnossa. Samassa kuitenkin ymmärrän, että huoleton elämä on nyt peruuttamattomasti takana päin. Kun huoli lapsesta on näin suuri jo silloin, kun hän on vielä turvassa kohdussani, voin vain kuvitella, mitä se tulee olemaan, kun vauva on syntynyt.  Kipeä lapsi tulee varmasti saamaan minut hysterian partaalle, saati sitten teini, joka ei saavu kotiin täsmälleen sovittuun aikaan.

Vielä minulla on kuitenkin hetki aikaa olla itsekeskeinen ja potea vartaloni muutoksia. Rintani nimittäin ovat alkaneet vuotaa. (!) Ei paljon, mutta sen verran, että huomaan sen, ja saan lietsottua itseni kunnon ahdistuspaniikkiin. Lisäksi kasvanut vatsani on aiheuttanut sen, että jotkin liikesarjat, kuten kenkien pukeminen, ovat muuttuneet hyvin hitaiksi prosesseiksi, joiden aikana puhisen ja huokailen naama irvessä. Mieheni joutuu toistelemaan lauseita "kulta, et sä oo mikään lehmä vaan äiti" ja "kyllä mä pidän sua edelleen seksikkäänä". En muista olleeni näin vartalokeskeinen tai epävarma itsestäni edes teininä.
Toisaalta tämä kertoo ehkä myös keskiraskauden seesteisyydestä. Kun ei ole koko ajan paha olo, eikä vielä satu mihinkään, takertuu helpommin pienempiin asioihin. Täytyi ihan katsoa kännykästä millä viikolla nyt mennään, kun en muuten muistanut. 25+3.


Joulun pyhät ovat olleet ihanan rentouttavia ja olen valituksestani huolimatta nauttinut olostani. Edellisestä päivityksestäkin on jo hetki aikaa, sillä en malta millään olla tietokoneen ääressä silloin, kun olemme mieheni kanssa yhtäaikaa kotona. Loman jälkeen arkea on jäljellä enää kahdeksan viikkoa ennen äitiyslomaa. Sehän on jo ihan kohta!

Vapaapäiväni kuvina

Vuorotyön ihanuus piilee arkivapaissa. Päivissä, jolloin on mahdollista tehdä ihan mitä haluaa. Tai olla tekemättä mitään. Luoda itselleen illuusion kiireettömyydestä ja rauhasta. Toiset ehkä sanoisivat, että on tylsää olla yksin kotona, kun muut ovat töissä, mutta minä nautin siitä.

Eilen oli tyypillinen vapaapäiväni. Tältä se näytti:

Aamiainen kissan kanssa. Hän odottaa joka aamu kiltisti, että olen syönyt jugurttini, sillä hän tietää saavansa lopuksi nuolla joko purkin kannen tai lusikan.

Helsingissä ei ole lunta.

Veikkauksen joulukalenteri näyttää tässä vaiheessa kuuta pahasti siltä, että 20 000€ jää saamatta.

Joululahjat alkavat olla hankittu ja paketeissa.

Olohuoneen tapettiprojekti alkaa alusta, sillä emme sittenkään olleet tyytyväisiä tähän harmaaseen tapettiin, jonka valitsimme. Tilalle tulee violetti tapetti, joka sopii olohuoneen muuhun väritykseen paremmin ja on valoisampi.

Tunnelmaa

Päivälliseksi on lasagnea.

Kissa väsähtää ja menee päiväunille.

Ruuan ollessa uunissa on hyvää aikaa rentoutua sohvalla.

Kynnet ja kasvot kuntoon ennen keskustaan lähtöä.

Joululahjaostosten jälkeen tapaan mieheni elokuvateatterilla. Smaugin autioittama maa oli muuten ihan viihdyttävä, mutta voin kertoa, että kolme tuntia on pitkä aika istua paikoillaan, varsinkin jos sattuu olemaan raskaana.

Kaiken kaikkiaan rentouttava ja mukava päivä, kuten vapaapäivän kuuluu olla.

Haaste!

Sain tämän haasteen sekä Diarylta (My life, my choices) että Marjolta (Vauvanukkeleikki). Kiitos molemmille! Tämä oli hauska.

Haasteen tarkoitus on löytää uusia blogeja ja auttaa huomaamaan heitä, joilla on alle 200 lukijaa.
1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään. 
2. Haastetun pitää vastata haastajan 11 kysymykseen. 
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille. 
4. Heidän tulee valita 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa. 
5. Sinun tulee kertoa kenet olet haastanut. 
6. Ei takaisin haastamista. 

 11 asiaa minusta:

1. Aloin kirjoittaa tätä blogia lähinnä itselleni, ja ajattelin, että tätä lukisi korkeintaan puolisoni satunnaisesti. Olen kuitenkin huomannut ilahtuvani todella paljon uusista kommenteista blogissani.

2. Olen salaa kamala kielipoliisi. Kriittisin olen tietysti itseäni kohtaan, ja saatan hioa yhtä lausetta todella pitkään ennen kuin olen siihen tyytyväinen. Pilkkusäännöissä saa kuitenkin vähän oikoa.

3. Aina kun olen yksin kotona, kuuntelen musiikkia ja laulan täysillä mukana, vaikka en todellakaan osaa laulaa. Lapseni joutuu varmaan ensitöikseen opetella sanomaan "Mutsi, oo hiljaa!".

4. Minulla on kesken kaksi korkeakoulututkintoa sekä takana opintoja ruotsalaisessa yliopistossa, mutta työskentelen paikassa, joka ei liity mihinkään edellämainituista. Olen ollut siellä viimeiset viisi vuotta, ja viihdyn ihan hyvin, mutta haaveilen kuitenkin, että ehdin ja jaksan joskus tehdä edes jonkun tutkinnoistani loppuun.

5. Harrastan käsitöiden tekemistä. Minulla on aina sukkapuikot tai virkkuukoukku kädessä ja miljoona projektia kesken. Viimeksi sain valmiiksi joululahjatossut äidilleni.

6. Minulla on kaksi siskoa, joista olen erittäin kiitollinen, ja mielestäni sisarukset parantavat elämänlaatua huomattavasti. Tämä herättää minussa myös vähän ristiriitaisia tunteita, sillä en välttämättä itse haluaisi kuin yhden lapsen, mutta en usko, että voin tehdä lapselleni sitä, ettei hänellä olisi sisaruksia.

7. Menimme mieheni kanssa maistraatissa naimisiin hyvin pian sen jälkeen, kun olimme tavanneet. Järjestimme kyllä sitten myös juhlat lähipiirillemme. Molemmista meistä vain tuntui siltä, että nyt on löytynyt Se Oikea. Myös vanhemmilleni kävi aikoinaan samalla tavalla, ja he ovat yhdessä edelleen.

8. En pitänyt suklaasta, tai yleensäkään makeasta, ennen raskautta. Nyt minulla on menossa jo toinen(!) suklaalevy raskauden aikana. Puolitoista levyä suklaata reilussa neljässä kuukaudessa ei onneksi ole vielä huolestuttava tahti, mutta se on saman verran kuin kahdessakymmenessä vuodessa yhteensä tätä ennen.

9. Minä olen kolmevuotiaasta asti väittänyt olevani kamalan vanha, suorastaan jo toinen jalka haudassa. Täytän parin viikon päästä 27 vuotta, mikä on sama kuin maailmanloppu.
Jokainen syntymäpäivä käyn äitini kanssa tämän saman keskustelun:

äiti: Paljon onnea! Miltäs nyt tuntuu?
minä: Hirveältä! Miltä itsestäsi tuntuu kun on näin vanha tytär?
äiti: Hirveältä!

Liekkö siis perittyä tämä ikuinen ikäkriisi?

10. Minulla on koko raskauden ajan ollut vahva tunne siitä, että odottaisin poikaa. Ultraäänitutkimuksen tehnyt kätilö oli kuitenkin hyvin varma, että kohdussani kasvaa tyttö.  En silti edelleenkään olisi yllättynyt, jos synnytyssalissa syliini laskettaisikin parkuva poikavauva.

11. Minun oli todella vaikea keksiä näin monta asiaa itsestäni!


Kysymykset joihin vastaan:


1. Mitä tahtoisit harrastaa?
Liikuntaa, koska tiedän, että se tekisi minulle hyvää. Satun vain olemaan niin mukavuudenhaluinen, että ei huvita. Tiedän, että tulen kärsimään siitä vanhempana.

2. Koetko olevasi vapaa?
Olen itse valinnut elämäntilanteeni, puolisoni, asuinpaikkani ja työpaikkani. Kyllä tämä minusta vapaudelta vaikuttaa, vaikka taloudellisten velvotteiden edessä joskus vähän turhauttaakin, kun töihin on mentävä silloinkin, kun ei huvittaisi.

3. Milloin viimeeksi itkit?
Joskus viime viikolla itkin miehelleni ahdistusta muuttuvasta kehostani.

4. Mikä on fyysisesti kivuliain kokemuksesi?
Munuaistulehdus. Sitä luultiin aluksi virtsatieinfektioksi ja sain ihan väärät lääkkeet, mikä vain pahensi tilannetta. Hirveissä tuskissa ja kipulääketokkurassa yksi yö kirjoitin yöpöydälleni lapun, että jos nyt kuolen tähän, silloinen avomieheni, josta olin jo eroamassa, ei saa sitten pitää kissaani. Nyttemmin vähän huvittaa, mutta silloin kyllä sattui ja pelotti.

5. Minkä ikäisenä joit ensimmäisen kerran alkoholia?
14-vuotiaana. Hirveän nuorena. Onneksi mitään ei ikinä tapahtunut.

6. Minkä ikäisenä et enää uskonut joulupukkiin?
Totuus paljastui minulle aika nuorena ilman sen kummempaa draamaa. Naapurin isommat lapset kertoivat. Olin varmaan viisi.

7. Missä et missään tapauksessa tahtoisi asua?
No. En mielelläni asuisi pääkaupunkiseudun ulkopuolella, vaikka tämä vastaus nyt varmaan herättääkin ihmisissä sellaisen "vtun stadipelle" -reaktion. Mutta jos nyt oikeasti mietitään, että MISSÄÄN TAPAUKSESSA, niin sitten vastaan, että jossain maassa, jossa demokratia ei toimi ja naisen asema on huono.

8. Mikä oli lapsena lempileikkisi?
Varmaan Super Marion pelaaminen nintendolla. (Pelaamme mieheni kanssa vieläkin Super Mariota...) Tai sitten joku majanrakennusleikki.

9. Mikä on omituisin paikka, jossa olet nukkunut?
Joskus parikymppisenä heräsin kylpyhuoneen lattialta vieressäni sekä paras ystäväni että kissani. Meillä oli ihan peittokin siellä. Taisi olla jokin uusivuosi kyseessä.

10. Mikä on bravuurisi keittiössä?
Pakko vastata juustokakku, koska se on ainut kakku, jonka osaan tehdä.

11. Ovatko isovanhempasi vielä elossa?
Kaikki neljä kuolivat jo kun olin lapsi. Olin onnekseni kuitenkin jo sen verran vanha, että minulla on heistä muistoja.


Koska kolme neljästä lukijastani on jo tehnyt tämän, en tällä kertaa koe tarpeellisena kirjoittaa uusia kysymyksiä ja lähettää haastetta eteenpäin. Jos tätä kuitenkin salaa lukee vielä joku muukin, niin jätä ihmeessä jokin kommentti! :)

Haasteena syöminen

Herään pahoinvoivana, sillä olen edellisenä iltana tehnyt amatöörin virheen ja unohtanut syödä iltapalan. Kuvittelen paahtoleivän auttavan, mutta välittömästi laitettuani leivät paahtimeen, se alkaa savuta ja haista ja joudun keskeyttämään operaation. Leipien sijasta otettu lasillinen tuoremehua ei auta pahoinvointiin. Koko asuntoa hallitseva kärähtäneen leivän haju ei varsinkaan auta pahoinvointiin. Muutaman tunnin kuluttua tajuan, etten vieläkään syönyt mitään.

Olen nyt viikon ajan kirjoittanut ylös kaiken, mitä syön. Pääasiassa juuri välttääkseni tuon tänäkin aamuna tapahtunene lipsahduksen. Vapaapäivinä hyvin usein yksinkertaisesti vain unohdan syödä tarpeeksi. Lisäksi olen alkanut tarkkailla ruokavalioni monipuolisuutta, sillä olen kasvissyöjä, ja nyt raskauden aiheuttaman kuvotuksen myötä myös hyvin nirso sellainen. Toisinaan kuvittelen syöneeni paljon paremmin, kuin todellisuudessa olen syönyt. Ruokapäiväkirja auttaa tässä asiassa paljon!

Kaikesta huolimatta, minusta tuntuu, että vatsani on kasvanut hirveästi viikon aikana. En malta olla tuijottamatta sitä, koska se vaan näyttää niin isolta. Jouduin eilen käydä ostamassa itselleni ensimmäiset äitiyshousut ja tavallista kokoani suuremmat rintaliivit. Olisi ehkä pitänyt käydä jo vähän aikaisemmin, sillä niin yllättävältä kuin tämä kuulostaakin, olo on huomattavasti mukavampi sopivissa vaatteissa.

Kuva viikolta 22+6.

Mysteerinen kipu

RV 22+4. Maanantaiaamu ja tyytyväinen olo. Kissa makaa näppäimistön ja näytön välissä ja tuijottaa minua. Yritän ottaa kuvaa, mutta hän tulee puskemaan kameraa ja haluaa syliin. 5-vuotias kissani on varsinainen sylivauva ja mammanpoika ja taatusti erittäin mustasukkainen, kun vauva syntyy.

Perjantai-iltana sain vaivakseni vatsakivun, joka voimistui yön aikana niin kovaksi, ettei nukkumisesta tullut mitään. Aamuyöstä aviomieheni kyseli, että lähdetäänkö sairaalaan, mutta halusin odottaa aamuun asti. Noustuani ylös ja puettuani vaatteet ylleni kipu kuitenkin aivan yhtäkkiä katosi. En tiedä, mikä sen oli aiheuttanut, mutta seisomaan nousu selkeästi auttoi, eikä kipu enää sen koommin palannut. Vauvan liikkeetkin tuntuivat ihan normaalisti, joten sairaalareissu jäi välistä. Yön aikana ehdin kyllä käydä kaikki mahdolliset kauhuskenaariot mielessäni läpi. Katsoin jopa googlesta, olisiko vauvalla mahdollisuuksia jäädä henkiin, jos se nyt syntyisi, vaikka tiesin, etteivät kipuni viitanneet supistuksiin päinkään.

Joka tapauksessa otin seuraavana päivänä ihan rennosti ja kudoin vauvalle sukat.

Tyttö tuntuu kyllä ilman sukkiakin tietävän, miten pitää jalat lämpiminä, sen verran kovasti se potkii. Olen lukenut muiden kuvailevan potkuja perhosen siiviksi tai kalan eviksi, mutta minusta se kyllä tuntuu siltä, kuin vauva yrittäisi tulla vatsani läpi ulos kohdusta. Potkut hyvin usein myös näkyvät ulospäin. Voimme siis ainakin olla varmoja, että hänellä on jaloissaan lihakset kunnossa.

Toiveena minä-Kela-minä -sanakirja

Makaan hereillä pimeässä makuuhuoneessa tietäen, että kello on taas kerran aivan liian vähän nousemiseen; en uskalla katsoa onko se edes viittä vielä. Ihmeellistä, miten nyt olen alkanut herätä joka aamu niin aikaisin, vaikka ennen nukuin ihan helposti jopa kymmeneen. Yritän rauhoitella itseäni takaisin uneen kuuntelemalla mieheni hengitystä, mutta päässäni on vain, että pitäisi vaihtaa olohuoneen tapetti, maalata kaapit, askarrella joulukortit valmiiksi ja hankkia lahjat. Että tänään on minun vapaapäiväni, saan varmaan osan noista hoidettua ja sen jälkeen kudon sukat ja menen lenkille ja pelastan maailman. No ei ihme, etten saa enää unta.

Muutaman tunnin kuluttua pomo soittaa ja pyytää töihin illaksi. Pyyhin tehtävien asioiden listan mielestäni ja menen takaisin sänkyyn teemukin kanssa. En aio tehdä tänään mitään. Istun vaan, ja  tuijottelen joulutähteä, jonka ostin pari päivää sitten. Ilmeisesti raskaushormonipäissäni, sillä en ole tippaakaan jouluihminen. En ole tähänastisen elämäni aikana omistanut yhtään jouluaiheista esinettä, mutta nyt oli aivan pakko saada joulutähti. Ja kynttilöitä. Ja punaiset verhot keittiöön, tietysti. Ehdin varmaan tehdä tästä asunnosta jonkun joulupukin ihmemaan vielä ennen joulua. Vähän hirvittää.
Kyllästyn tekemättömyyteeni vartissa ja tekstaan pomolle, että tulen sittenkin.



Sain neuvolasta raskaustodistuksen, jolla voin hakea Kelasta tukia ja äitiyspaketin. En nyt ole aivan varma vielä, miten minun kannattaa toimia niiden tukien kanssa. Saatan ehkä tienata sen 20% enemmän kuin edellisten verotietojen perusteella, mutta vaikuttaako se siihen päivärahan määrään niin paljon, että jaksan alkaa metsästää jostain palkkatodistuksiani ja lähetellä niitä erinäisiin virastoihin? Ja oleellisin kysymykseni, meneekö se nyt vuoden 2011 vai 2012 tienestien mukaan, jos en lähetä niitä?! En oikein osaa laskea näitä juttuja, voinko tilata jostain jonkun tyypin, joka sanoo minulle, että jos toimit näin, saat eniten rahaa ja mieluiten tietysti pienimmällä vaivalla. Taidan ainakin odottaa vuodenvaihteen yli tämän asian kanssa.