keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Satunnaisia havaintoja raskausajasta

1. Raskaus ja muut ihmiset

En tiedä, olenko tekemisissä jotenkin tavallista huolehtivaisempien ihmisten kanssa, vai tapahtuuko tämä kaikille, mutta ihmiset ympärilläni yrittävät tehdä puolestani lähes kaiken. Jopa todella yllättävät tahot, kuten teini-ikäiset pojat. Ihan sama mitä olen tekemässä, niin joku on kohta sanomassa, että "et kai sä nyt vaan rasita itseäsi liikaa, mä hoidan tän loppuun, mee sä istumaan". On tietysti helpottavaa saada apua silloin, kun minun täytyisi suoriutua jostain fyysisesti raskaasta, mutta hämmentävää on se, että tämä on tapahtunut myös kun olen vaikka keittänyt kahvia työpaikalla.

Vaikka tilaani kommentoidaan kyllä, en ole silti havainnut missään sitä kuuluisaa ilmiötä, että ihmiset, jopa ihan tuntemattomat, tuntisivat jonkinlaista tarvetta kosketella raskaana olevan naisen vatsaa. Minun vatsaani ovat tunnustelleet ainoastaan aviomieheni ja paras ystäväni, eivätkä muut ole edes yrittäneet.


2. Raskaus ja ruoka

Ensimmäiset 19 viikkoa oksensin lähes kaiken, minkä söin. Aamulla, päivällä, illalla ja yöllä. Kun se vihdoin loppui, tuli nälkä. Aina parin tunnin välein tuntuu siltä, että en ole saanut ruokaa ikinä. Painoa minulle on silti tullut vain se 400 grammaa per viikko, mikä selittyy vauvan kasvamisella, lapsiveden lisääntymisellä ja niillä tavallisilla. Pari kertaa on ollut tunne, että tekee niin mieli salaattia, että sitä on nyt aivan pakko saada, mutta muita mielitekoja ei ole ollut. Kielletyistä ruoka-aineista kaipaan ehdottomasti eniten valkohomejuustoa. Ja vuohenjuustoa. Juustoja yleensäkin.


3. Raskaus ja pää

Selitän tämän esimerkin avulla. On rauhallinen ilta Pitäjänmäessä kunnes tapahtuu seuraavaa: istumme sohvalla ja mieheni syö jäätelöä. Kissa huomaa jäätelökulhon ja tulee mieheni viereen odottamaan, sillä tavallisesti hän saa lopuksi nuolla kulhon. Tällä kertaa se ei kuitenkaan käy, sillä jäätelössä on suklaata, mikä on kissoilta ehdottomasti kielletty. Syötyään jäätelönsä mieheni vie tyhjän kulhon takaisin keittiöön, ja kissa jää hämmentyneenä katsomaan hänen peräänsä. Ja sitten. Minusta alkaa yhtäkkiä tuntua siltä, että on juuri tapahtunut maailman suurin vääryys. Että on aivan sietämättömän epäreilua, että kissa odotti kiltisti kerjäämättä, eikä silti saanut mitään. Alan itkeä ja minun tekee mieli lähettää mieheni kauppaan hakemaan __kissalle omaa jäätelöä__. Järkeni kuitenkin palaa ainakin osittain ennen kuin asia etenee niin pitkälle, ja päädyn etsimään kissalle jääkaapista jotain muuta hyvää, vaikka hän on jo tässä vaiheessa todennäköisesti unohtanut koko asian.


4. Raskaus ja seksi

Tilanne on hyvin usein se, että jos ei okseta, niin johonkin sattuu. Ja vaikka ei sattuisi tai oksettaisi, olo on hyvin usein vaan fyysisesti jollain tapaa epämukava. Sitten on myös ne seikat, kuten että valtavan vatsan, potkivan vauvan ja vuotavien rintojen kanssa olo ei ole erityisen seksikäs. Ja kuitenkin, samaan aikaan yhteenkuuluvuuden tarve ja läheisyyden kaipuu tuntuvat ehkä jopa vielä voimakkaampina kuin ennen raskautta. Olen erittäin kiitollinen siitä, että aviomieheni osaa tulkita olotilojani niin, että hän tietää sanomattakin milloin kannattaa lähestyä seksuaalisessa mielessä, ja milloin on paras vain silittää ja pitää sylissä.

Tästä tulee mieleen myös eräs seikka, joka on huvittanut suuresti minua ja ystävääni. Vauvakirjassa nimittäin varoitellaan siitä, että synnytyksen näkeminen voi sitten vähentää miehen seksihaluja. No entäs se synnyttäminen sitten!!!

sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Hyvinvointiyhteiskunta

Kello 05:09. Herään siihen, kun joku typerä pelisovellus puhelimessani ilmoittaa, että nyt olisi vähän lisäelämiä tarjolla, ja ennen kuin nukahdan uudestaan, minusta alkaa tuntua siltä, etten ole saanut ruokaa ikinä. Viiden suklaakeksin ja puolikkaan viinirypälerasian (voi kyllä) jälkeen ei yllättäen enää väsytä. Nyt mennään jo raskausviikolla 30. Kolmosella alkava luku! Oma äitini on synnyttänyt kaikki kolme lastaan viikolla 37, ja vaikka en tiedä, lisääkö se oikeasti minun todennäköisyyttä synnyttää ennen laskettua aikaa, tulee siitä joka tapauksessa sellainen olo, että sehän voi kohta tapahtua ihan minä hetkenä hyvänsä.

Flunssa helpottaa jo. Olin neljä päivää kotona, ja viidentenä päivänä tuntui ihanalta mennä takaisin töihin. Siis niin ihanalta, että se sai minut jopa vähän huolestumaan siitä, miten pääni kestää kotona koko äitiysloman, kun pari sairaslomapäivää saa jo kaipaamaan muita ihmisiä ja jotain toimintaa. Tietysti arki tulee olemaan sitten erilaista, enkä voi vielä tietää, vaikka kotiäitiys olisikin yllättäen minulle Se Juttu, enkä enää ikinä palaisi töihin vaan tekisin vain koko ajan lisää vauvoja. Jotenkin pidän sitä kuitenkin hieman epätodennäköisenä. Jostain lapsellisesta syystä toivon, että äitiyslomasijaiseni aloittaa työnsä vasta, kun vapaani on jo alkanut, etten joudu miettimään, että tämä ihminen nyt sitten korvaa minut, hengaa päivät minun kavereideni kanssa ja tekee minun juttujani.

Siitä huolimatta, että lopetan pian töissäkäynnin, en näe tulevaisuudessani taloudellisia vaikeuksia. On suorastaan ihmeellistä, miten paljon ihminen tässä yhteiskunnassa saakin rahaa käymättä töissä. Olin jostain syystä odottanut, että Kelan tuet on vähän niin kuin sellainen nimellinen osoitus siitä, että kyllä täällä huolehditaan kansasta, mutta nyt äitiys- ja vanhempainraha-asiani hoidettuani huomaan, että eihän se ihan niin ollutkaan. Valitsin myös äitiysavustuksen pakkauksena, joka on kyllä hyvin kattava paketti kaikenlaista tarpeellista, mutta tässä vaiheessa, kun samaa pakkausta on jo jaettu kaksi vuotta, on vähän tylsää kun jokaisella vastaantulijalla on vaunuissaan se sama harmaa siilipeitto.


Nyt parin tunnin surffailun jälkeen alkaa vihdoin väsyttää uudestaan. Paras mennä vielä hetkeksi takaisin nukkumaan, ennen kuin Vahingossa nostan verensokeriani toistamiseen suklaakekseillä.

tiistai 7. tammikuuta 2014

Kirahvi muutti makuuhuoneeseen

RV 26+5. Ensimmäinen lääkärikäynti. Painoni on noussut edellisestä neuvolakäynnistä 400 grammaa viikossa, yhteensä raskauden alusta 4 kiloa. Sf-mitta menee keskellä keskikäyrää. Viime viikolla laitoin (ensimmäisen ja viimeisen) masukuvan itsestäni Facebookiin, ja sain kommentteja, että vatsani on pieni ja sievä. No, minusta ei ole. Oloni on pääasiallisesti valtava. Toisinaan minua jopa ärsyttää ihan kamalasti koko vatsa, mutta toisinaan en malta olla ihailematta sitä.

26+5.



Viikonloppuna kasattiin jo pinnasänky valmiiksi, jotta kissa ehtii tutkia sen jo ennen vauvan tuloa, eikä mene sinne enää sitten, kun ollaan saatu pikku tuhisija sinne nukkumaan. Helpotuksekseni koko kapistus ei ole liiemmin kissaa kiinnostanut. Nyt vauvaa varten hankittavat tarvikkeet alkavatkin olla rattaita vaille kasassa, pitkälti sen ansiosta, että saatiin paljon käytännöllisiä joululahjoja vauvan tuloa ajatellen.



Hurjan suloinen sänky tämä kyllä on (kuvien laadusta huolimatta).

keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Harmiton tauti?

Flunssa. Niin harmittomalta kuin se kuulostaakin, olen pelännyt sitä raskausaikanani vauvan menettämisen jälkeen ehdottomasti eniten. Muita tauteja, oksentelua ja kipua kyllä kestän, mutta flunssa taaannuttaa minut ilman raskauttakin lähes lapsen tasolle. Kiukuttelen ja säälin itseäni, enkä mene metriä kauemmaksi nenäsumutepullostani. (Ja tämä ei ole liioittelua, minun on oikeasti koko ajan tiedettävä, että se on saatavillani.) No, raskauden aikana on nenäsumutteet kielletty. Kaikki ja kokonaan. Olenkin sanonut miehelleni, että koska en ole tähän mennessä raskautta saanut yhtä ainutta kiukunpuuskaa,  joka olisi perusteltavissa hormonein, tulee yhdeksän kuukauden raivot kerralla ulos, jos tulen kipeäksi. Ja kuten ehkä nyt jo tässä vaiheessa tarinaa arvaatte, tänään voi hyvin olla se päivä, kun helvetti irtoaa, sillä heräsin juuri kurkku kipeänä ja nenä tukossa.

Tilanne vaatii siis selkeästi sohvapäivää; villasukkia, teetä ja neulepuikkoja. Olen joululomalla saanut kaikki keskeneräiset käsityöprojektini valmiiksi, mikä tuntuu siltä, että nyt voin tehdä mitä vain. Olen tehnyt vauvalle jo kaksi peittoa, mutta jostain syystä peittojen tekeminen tuntuu palkitsevalta, ja molemmat aikaisemmat on aloitettu ennen kuin jälkikasvuni sukupuoli oli tiedossa, joten nyt tekisi mieli tehdä vielä yksi tyttöjen värinen peitto. Ei kai niitä nyt voi liikaa olla?


Joka tapauksessa, hyvää uutta vuotta kaikille! Nyt eletään jo vuotta, jolloin vauva syntyy!