maanantai 24. helmikuuta 2014

Äitiyslomalla

Vietän ensimmäistä äitiyslomapäivääni. Seuraava työvuoroni on aikaisintaan vuoden päästä. Tämä tuntuu jotenkin kerrassaan käsittämättömältä, olenhan ollut samassa firmassa viisi päivää viikossa viiden vuoden ajan. Samojen ihmisten kanssa, joka päivä, hyvinä ja huonoina hetkinä. Koko viimeisen viikon päällimmäisenä tunteena oli silti lähinnä helpotus, sillä töissäkäynti alkoi jo käydä varsin raskaaksi. Viimeisenä päivänä sanoin kaikille, että hyvästit on kielletty, etten alkaisi itkeä. Että ei nyt mitään halailla tässä, heippa ja nähdään. Nyt ihmettelen sitten kotona, että mitä tällä kaikella ajalla tekisin. Koti kun on jo siivottu, pyykkikori on tyhjä ja jääkaapissa on eilen leivottua piirakkaa.

Tänään mennään viikolla 33+4. Huomaan jo ajattelevani aikaa raskauden jälkeen. Vauvaa tietysti, mutta rehellisesti sanottuna hyvin paljon myös itseäni. Että sitten ostan ison pussin salmiakkia ja jääkaapin täyteen valkohomejuustoa. Ja että pian mahdun taas vaatteisiin, joista pidän, ja voin halutessani juoda lasin punaviiniä rankan päivän päätteeksi. Toisaalta välillä mietin myös haikeana asioita, joita tämä lapsettoman ihmisen vapaus minulle nyt vielä suo. Spontaanit treffit aviomiehen kanssa, pitkät kahdenkeskiset vaahtokylvyt ja moottoripyöräretket lähikaupunkeihin voi unohtaa moneksi, moneksi vuodeksi, mutta tiedän kyllä, että nähtyäni lapseni tuskin osaan enää edes kaivata niitä.

Lähden tänään muutamaksi päiväksi vanhempieni luokse. Matkaa on melkein 250 kilometriä, ja vähän hirvittää matkustaa yksin näillä viikoilla, mutta haluan mennä silti. (Viimeinen tilaisuuteni mennä kotiin ja olla itse se lapsi, äidin ja isän huomion keskipiste!) En ole ikinä ennen ollut yötä pidempään erossa aviomiehestäni. Toivottavasti vauva tietää, ettei sillä ole lupaa syntyä vielä, ainakaan tämän reissun aikana.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti