keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Lapseton nainen äitiyslomalla

Minulla on meneillään 39. raskausviikko, ja edelleen, vain harvoina pieninä hetkinä tämä raskaus tuntuu missään. Ainoat kivut, joita olen tuntenut, ovat johtuneet siitä, kun vauva riehuu kohdussani. Olen käynyt joka päivä kävelylenkillä ja öisin nukun hyvin ilman minkäänlaisia ongelmia. Lisäksi olisin tässä kohtaa vielä väittänyt, ettei supistuksiakaan tule, jollei neuvolatäti olisi tänäaamuna vatsaani painellessaan todennut, että sulla on nyt supistus päällä, huomaatko. En huomannut. En edes sen jälkeen, kun hän oli asiasta maininnut.

Fyysisen olemisen helppoudesta huolimatta viime viikko oli minulle jotenkin henkisesti todella raskas. Jos erehdyin sanomaan jollekin, että on aika tylsää olla kaikki päivät yksin kotona, niin vastaus oli aina "yritä kuule nyt levätä ja nauttia, kohta sulla ei enää ole aikaa siihen". No joo. Paitsi että nauti siinä nyt sitten, kun pahimpina päivinä makasin vain sängyssä ja jos olin hereillä, kommunikoin lähinnä itkemällä.
Nyt olo on kuitenkin ollut myös henkisesti hyvä, eli liekkö oli ainakin osittain jotain hormonien aikaansaamaa alakuloa.

Itseäni viihdyttääkseni olen viime aikoina ostellut aika paljon kirjoja. Eilen hain taas yhden lähetyksen postista, ja paketissa oli mm. Sami Malilan kirjoittama Muumilaakson vauvakirja. Valitsin sen ihan vain siksi, että pidän muumeista, mutta nyt sisältöön tutustuttuani olen ollut muutenkin tyytyväinen valintaani. Kirjassa on monipuolisesti paljon täytettävää ja kysymykset ovat nykyaikaisia. Itse pidän esimerkiksi erityisesti siitä, että tässä puhutaan yleisesti nimen antamisesta, eikä ristiäisistä, sillä me emme kasta lastamme. Muutenkin kirjailija on mielestäni tehnyt hyviä sanavalintoja tekstejä laatiessaan. Kannattaa tutustua, jos on vielä vauvakirjaa vailla.



Bonuksena tälle päivälle on taas perinteeksi muodostuneet neuvolanjälkeiset pullakahvit. Kelpaa mutustella, kun sain taas kehuja terkkarilta siitä, kuinka hieno olen painonnousuni kanssa ollut. Tällä hetkellä painoa on yhteensä koko raskauden aikana tullut 7 kiloa. Mums mums.

3 kommenttia:

  1. Meillä on sama vauvakirja ja on kyllä tykätty :)
    Toi ensimmäinen kirjoittamasi kappale on kun suoraan minun raskaudestani - opin huomaamaan supistukset vasta kun neuvolan täti minullekin totesi että nytkin supistaa ja nyt, huomaatko :D Heh, en huomannut ;)

    Sulla ei paino oo paljoa noussut kyllä :D Jää kaikki synnärille sulla ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehee, mä olen tuon tapauksen jälkeen kanssa oikein yrittänyt tunnustella niitä supistuksia sellaisissa tilanteissa, joissa oletan niitä tulevan, mutta ilman tuloksia. Parempi tietysti niin kuin että ois kauheet kivut päällä.

      Kilot ehkä saattaa jäädä synnärille, mutta kunto ja lihaksisto ei ole ihan entisellään. ;D Onneksi ne saa halutessaan hankittua takaisin...

      Poista
    2. No se on kyllä totta, mutta ihan joka päivä jaksaa pikkuisen taas paremmin ja kuten sanoit niin halutessaan se kunto kyllä kohisee takaisin lähtöpisteeseen :)

      Poista