Saimme siitä karun huomautuksen jo heti lapsemme synnyttyä, kun alle tunnin ikäinen tyttäremme kiidätettiin synnytyssairaalasta ambulanssilla vastasyntyneiden teho-osastolle. Lopullinen diagnoosi oli molemminpuoleinen ilmarinta, mikä tiivistettynä tarkoittaa sitä, että keuhkot painuvat kasaan eikä henki kulje.
Kaikki tapahtui sillä aikaa, kun olin itse synnytyksen jäljiltä leikkaussalissa paikattavana. Minä en siis ikinä edes tavannut lastenlääkäriä, joka tyttäremme oli tutkinut. Mieheni kanssa hän oli kyllä jutellut, mutta silti minulle jäi tilanteesta sellainen olo, että vauvani oli viety pois sillä välin, kun makasin puudutettuna leikkauspöydällä. Tietysti on hyvä, että lääkäri toimi tilanteessa nopeasti(!), mutta muutama sana kanssani olisi ehkä hieman lievittänyt kauhunsekaista paniikkiani myöhemmin kyseisenä yönä.
Yön myöhemmistä tapahtumista minulla on nimittäin vain sekavia muistikuvia, osittain senhetkisen lääkitykseni takia ja osittain siksi, että tilanne yksinkertaisesti oli tähänastisen elämäni kamalin. Tiesin vain, että vauvani oli viety teho-osastolle, eikä kukaan sillä hetkellä osannut kertoa minulle miksi! Minua hoitanut kätilö oli todella ystävällinen ja soitti monta puhelua selvittääkseen tilannetta, mutta muistan lähinnä vain sen, miten halusin huutaa, että selviääkö se, mutten uskaltanut, koska pelkäsin jonkun sanovan "en tiedä".
Vauva ei lopulta ollut hengenvaarassa, mutta epätietoisuus sai tilanteen tuntumaan paljon pahemmalta kuin se oli.
Jo seuraavana päivänä hänet siirrettiin Naistenklinikalle valvontaosastolle ja kahden vuorokauden ikäisenä saimme hänet perhehuoneeseen kanssamme. Sanomattakin lienee selvää, että ensimmäisinä öinä ei nukuttu. Varmaan jokainen tuore äiti on joskus valvonut ja kuunnellut, hengittääkö lapsi varmasti, mutta minä en uskaltanut käydä edes vessassa varmistamatta, että mieheni valvoo ja tarkkailee vauvaa sillä välin. Nyt, kahden viikon ikäisen vauvan kanssa uskallan jo nukkua. Pääasiassa. Välillä hysteerinen äiti ottaa minusta vallan ja tätäkin kirjoittaessani olen käynyt neljä kertaa katsomassa, onko pikkuiseni varmasti kunnossa.
Siellä se tuhisee isänsä kainalossa ja voi oikein hyvin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti