torstai 19. helmikuuta 2015

10 kuukautta

Kymmenkuinen Myy tuntuu kasvaneen ihan hirveästi. Hän ylettää jo paikkoihin, joihin en oleta hänen yltävän, ja käy hyvin näppärästi poimimassa esimerkiksi älypuhelimeni parempiin käsiin (suihin), mikäli jätän sen epähuomiossa liian lähelle pöydänreunaa. Neuvolaa kymmenkuisella ei ole vielä pariin kuukauteen, mutta pituuskasvun huomaa myös siitä, että lähes kaikki koon 74 vaatteet ovat jääneet pieniksi, ja tällä hetkellä Myyn vaatteet ovat kokoa 80. Kotivaakamme mukaan hän painaa 11 kiloa, mutta en tiedä, paljonko siihen on luottamista.

Neidin lingvistinen kiinnostus on selkeästi herännyt, vaikka hän puhuukin edelleen lähinnä omaa kieltänsä. Hän on oppinut osoittamaan asioita, ja osaa kysyttäessä näyttää ainakin, missä lamppu, pallo, äiti, isi, kissa ja monet eri lelut ovat. Aina uusia asioita nähdessään Myy osoittaa niitä niin monta kertaa, että saan toistaa ääneni käheäksi, mitä ne ovat nimiltänsä. Vaikka ihan kokonaisia sanoja ei vielä tule, neiti kyllä hihkuu usein jotain sinne päin, esimerkiksi "iii", kun isi tulee töistä, ja "ma-ma-ma" kun hän haluaa maitoa.

Siellä se lamppu on.
Arkea helpottaa kummasti se, että Myy ymmärtää jo aika paljon puhettani. Harvoin enää esimerkiksi tarvitsee kaivaa hänen suustaan mitään sinne kuulumatonta, sillä neiti ojentaa löytämänsä aarteet ihan itse minulle, kun vain pyydän. Ainut kielto, mikä ei millään tunnu menevän perille, on se, ettei kissaa saa vetää hännästä. Sääntö tuntuu olevan neidistä kertakaikkisen typerä, ja saan pelastaa kisuherran pikku riiviön kynsistä monta kertaa päivässä.

Liikkumisen suhteen mitään suurta läpimurtoa ei ole tapahtunut, vaikka ketterä tyttö meillä viipottaakin. Myy kävelee kärrynsä kanssa tai pitäen seinästä kiinni, mutta ei ole yrittänyt ottaa askeleita ilman tukea. Pääasiassa hän liikkuu kontaten. Joskus olen yllättänyt hänet seisomasta ilman tukea, mutta epäilen niiden kertojen olleen vahinkoja.

Kymmenkuiselle mieluisimpia leluja ovat kirjat ja kaikki vekottimet, joista kuuluu musiikkia. Laulan itse kotona ollessani ihan huomaamattanikin aika paljon, ja viime aikoina myös Myy on alkanut "laulaa" musiikkia kuullessaan. Hän leikkii mielellään myös piilosta, jolloin hän konttaa verhon taakse ja kikattaa, kun alan huhuilla häntä. Lisäksi neiti pitää ulkoilusta ja tulee aina kiireesti eteiseen, kun otan ulkovaatteet esille. Emme me ulkona ihan kauheasti vielä mitään touhuile, mutta kärryistä on kiva katsella maailman menoa, ja jos tuuri käy, voi päästä puistoon keinumaan.

Olemme alkaneet totuttaa Myytä pikku hiljaa siihen, että hänellä on oma huone, ja siellä esimerkiksi leikitään päivisin aika paljon. Yönsä hän nukkuu edelleen äidin ja isin vieressä. Yleensä imetän kerran yössä, mutta olen viime aikoina saanut hänet helpohkosti nukahtamaan ilman maitoakin, joten luovumme varmasti piakkoin siitä tavasta. (Muusta ravinnosta voit lukea täältä.)

Vauvavuosi alkaa olla loppusuoralla, ja pian meillä asuu taapero. Mihin se aika oikeastaan meni? En ole tästä mitenkään haikeana, sillä minusta kotona oleminen on muuttunut koko ajan helpommaksi ja moniulotteisemmaksi Myyn kasvaessa. Ei sillä, etteikö se pikkuinen nyyttikin olisi ollut ihana, mutta tämän kymmenkuisen kanssa voi jo oikeasti kommunikoida ja puuhailla kaikkea mukavaa.

4 kommenttia:

  1. Voi ihana Myy! :) Voin niin hyvin kuvitella verhon takana hihkuvan pikkuneidin<3 On se vaan ihanaa kuinka nää kasvaa, vaikka välillä vauhti tuntuu äidin näkökulmasta aika huimaavalta. Yhdessä olo helpottuu koko ajan, mitä enemmän ymmärrystä piisaa, joskin toisaalta tietyt asiat myös hankaloituvat kun omaa päätä alkaa löytyä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kasvutahti on kyllä huima ja kuvioissa tosiaan alkaa olla mukana aikalailla sitä Omaa Tahtoa. Onneksi se on (ainakin vielä!) äiti, joka määrää. :)

      Poista
  2. Meilläkin piilosleikki on suosittu, ihana kyllä kuunnella pienen naurua :D
    Teillä osataan jo hienosti osoitella henkilöitä ja esineitä! Meillä poika luulee nyt jostain syystä, että meidän kissa on "äiti". Tietää, että minä olen "mamma", mutta kissaa kutsuu koko ajan äidiksi, vaikka kuinka yritän aina sanoa että Guni! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, aika hyvä! :D Ehkä Milton on huomannut, että se on hauska juttu ja tekee sitä siksi.

      Tämä osoittelu on kyllä meillä nyt aikamoinen hitti. Neiti hermostuu melko nopeasti jos en jaksa koko ajan olla kertomassa, mikä mikäkin on...

      Poista